Talotrendit 2019

Puu rakennusmateriaalina, sisä- ja ulkotilojen yhdistäminen, rohkeat linjat ja värit – miltä näyttävät vuoden 2019 talotrendit? Lappli-Talot lähti selvittämään asiaa! Kokosimme tähän blogiin viisi tällä hetkellä voimakkaasti talon rakentamisessa pinnalla olevaa trendiä.

Haastattelimme aiheeseen liittyen myös arkkitehti Mikko Junturaa. Hän on tehnyt pitkään yhteistyötä Lappli-Talojen kanssa ja suunnitellut vastikään muun muassa Espooseen kaksi pientaloaluetta, joihin rakentuu Lapplin taloja.

 

Ympäristöön istuvia värejä ja graafisia linjoja

“Värien osalta suositaan enemmän puhtaita ja selkeitä värejä kuin murrettuja värejä. Paljon valitaan tummaa, jopa mustaa!”
Trendikkäitä vaihtoehtoja ovat myös muun muassa tummanharmaa ja laivastonsininen sekä ympäristöön istuvat värit.
Modernien talojen arkkitehtuurissa suositaan graafisia linjoja. Älä siis epäröi, vaan tee rohkeita valintoja!
“Olen ilolla todennut, että enää ei ajatella pelkästään punaista tupaa ja perunamaata, vaan haetaan myös hyvinkin moderneja ratkaisuja, joissa on valoisia, avaria ja yhtenäisiä tiloja.”

Nauti ja rentoudu kotisi terassilla

Miltä kuulostaisi syödä rauhallista aamiaista tai nauttia hämärtyvistä illoista oman kodin terassilla?
“Terassit ovat aiempaa selkeämmin osa kokonaisuutta, eivätkä erillinen osa muuta taloa – sisätilat avautuvat ulos.”
Viime vuosina suomalaisten terasseille on alkanut ilmestyä erityisesti erilaisia takkoja ja lämmittimiä, ja tänä vuonna niiden määrän uskotaan vielä kasvavan entisestään. Takat ja lämmittimet eivät ainoastaan luo tunnelmaa ja ole kauniita sisustuksellisia elementtejä vaan myös lisäävät terassin käyttöaikaa pidemmäksi.

Pienennä hiilijalanjälkeäsi puulla

Ekologisuus on tänä päivänä voimakas trendi lähes kaikessa ja niin myös talon rakentamisessa. Koska ekologisessa rakentamisessa tavoitteena on talo, jonka hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni, puu on loistava valinta rakennusmateriaaliksi.
Puurakentamisen hiilidioksipäästöt ovat vain kolmannes teräs- ja betonirakentamisen aiheuttamista päästöistä. Puun jalostaminen rakennusmateriaaliksi vie myös huomattavasti vähemmän energiaa kuin muiden materiaalien. Lisäksi puuta on saatavilla läheltä, joten logistiikankin aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ja energiankulutus jäävät pieniksi.
“Rakentajat ja ostajat ovat koko ajan enemmän ja enemmän kiinnostuneita ekologisuudesta ja energiatehokkuudesta.”
“Erilaisia suosittuja ratkaisuja viedään myös ympäristöystävällisempään suuntaan. Nykypäivänä pystytään esimerkiksi valmistamaan näyttäviä ja isoja ikkunapintoja ilman, että ne heikentävät talon energiatehokkuutta.”

Perinnetalojen suosio kasvaa

“Perinnetaloillekin on edelleen kysyntää modernien vaihtoehtojen rinnalla!”
Perinnetalot ovat nostaneet suosiotaan vuosi vuodelta ja ansainneet ehdottomasti paikkansa vuoden 2019 talotrendien listalla.
Perinnetalot tuovat nykypäivään raikkaan tuulahduksen menneestä. Niiden sydämenä on usein avara tupakeittiö, joka toimii talon asukkaiden kohtaamispaikkana. Nostalgisten perinnetalojen ulkokuoressa suositaan kauniita yksityiskohtia ja maanläheisiä värejä.
Suosiossa on myös modernien elementtien yhdistäminen perinnetaloihin!

Huomiota hyvinvoinnille

Jo muutamia vuosia pinnalla olleet hyvinvointi- ja mindfulness-trendit näkyvät nyt myös talon rakentamisessa.
Keittiön, olohuoneen, makuuhuoneen ja muiden “perinteisten” huoneiden lisäksi koteihin suunnitellaan nyt tiloja, jotka on varattu vain ja ainoastaan rentoutumiselle.
Löytyisikö sinun kotisi rentoumistilasta esimerkiksi tilaa löhöilylle, kuntoilulle, pelaamiselle tai ihan vaan yhdessäololle?
“Ylipäätään tärkeää on se, että tilat ovat muuntojoustavia. Kun esimerkiksi lapset lähtevät maailmalle, on hyvä, että heidän huoneensa pystytään ottamaan johonkin muuhun käyttöön – vaikkapa sitten rentoutumiselle!”