Ekotalo

Puurakentamista parhaimmillaan

Lappli-Talot on helppo valinta ekologisuutta arvostavalle. Ekologisessa rakentamisessa tavoitteena on talo, joka rasittaa luontoa mahdollisimman vähän. Lappli-talot valmistetaan puurunkoisista suurelementeistä, jonka etuihin kuuluu sen ekologisuus. Valitut rakennusmateriaalit muodostavat yli viidenneksen rakennuksen koko elinkaaren aikaisesta energiankulutuksesta. Puurakentaminen hiilidioksidipäästöt ovat vain kolmannes teräs- tai betonirakenteiseen verrattuna. Tämän lisäksi puun jalostus rakennusmateriaaliksi vie vain vähän energiaa verrattuna esimerkiksi betoniin tai tiileen. Lapplin valinnoissa otetaan huomioon koko rakennuksen elinkaari, ja usein tuloksena on myös käyttökustannuksiltaan edullinen koti.

Kotimainen ja ekologinen vaihtoehto

Valmistaloissa käytetty puu on kotimaista materiaalia, jota on runsaasti saatavilla Lappli-Talojen oman tehtaan läheltä. Näin logistiikankin aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ja energiankulutus jäävät pieneksi. Jätettä tulee tehtaalla vähän, ja siitäkin pääosa hyödynnetään tehtaallamme. Puisen suurelementtitalon hyvä puoli on myös se, että myös rakennustyömaalla syntyvän jätteen määrä on hyvin vähäinen. Kun lisäksi elementit valmistetaan tehdasolosuhteissa mahdollisimman tiiviiksi ja asennetaan ammattitaidolla, tuloksena on energiapihi talo joka säilyttää arvonsa vuosikymmeniä.

Ekotalo - allergiaperheen ystävä

Voit tehdä kanssamme myös muita ekologisia valintoja, kuten valita eristemateriaaliksi kierrätetystä puukuidusta valmistetun Ekovillan ja pienentää entisestään talosi hiilijalanjälkeä. Ekovilla on loistava valinta allergiaperheelle, sillä se varmistaa laadukkaan sisäilman. Puukuitu on tehokas lämmöneristäjä, mutta se myös antaa talosi rakenteiden hengittää ja tasaa sisäilman kosteuden vaihtelua. Kun huoneisiin valitaan hengittävät sisäverhousmateriaalit (tapetit, maalit), sallitaan seinien osallistuminen kodin sisäilman kosteuden tasaamiseen. Kysy lisää ekologisesta rakentamisesta ja ekotaloista Lappli-talomyyjältämme!

Lappli-talomyyjä tukenasi alusta loppuun

Lappli-Talojen kanssa et jää yksin. Asiantuntijamme ovat tukenasi ja apunasi jo heti taloprojektin suunnitteluvaiheessa. Haluamme varmistaa, että saat ihan omanlaisen kodin, jossa kaikki rakennusmääräykset sekä toiveesi täyttyvät. Saat apua myös talopaketin ja toimitussisällön valitsemiseen sekä materiaalivalintoihin. Kerro meille unelmasi – me toteutamme!

Tuhansien kotien kokemuksella

Kun valitset talotoimittajaksesi Lappli-Talot, saat laadukasta rakentamista sekä asiakaslähtöistä palvelua. Arvostamme ja kunnioitamme kaikkia toiveita toteuttamalla erikoisemmatkin ideat. Rakennamme vankalla yli 40 vuoden ja tuhansien talojen kokemuksella. Tutustu aiemmin toteuttamiimme projekteihin asiakaskokemusten kautta!